lauantai 25. tammikuuta 2014

Uusi uusiopöytä valmis!





Tässä se nyt sitten on, sängynlankuista tehty uusiopöytä valmiina! En saanut kunnon kuvaa koko pöydästä tähän hätään, mutta kelvatkoon nämä alkuun. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, varsinkin kun emme juurikaan suunnitelleet pöytää, vaan rupesimme hommiin. Keinovalossa väri on vähän punertava, joka ei ole täysin mieleeni, mutta luonnonvalossa väri on hyvä, joten saa kelvata. Väriähän voi muuttaa myöhemminkin jos siltä tuntuu... Huolettomuudesta johtuu varmasti sekin, että levy jäi vähän liian lyhyeksi, joten vanhasta toimistopöydästä otetut jalat tulevat liian reunaan. Pöydän reunan olisi tarkoitus siis tulla vähän enemmän ulospäin. Muuten nuo mustat peltijalat sopivat mainiosti tummaan pöytälevyyn. Pöydästä tuli kertaheitolla äijäpöytä, kun entinen taas oli naisellisempi valkoinen. Asuinkumppani oli mielissään, ja taidan itsekkin pitää äijämäisyydestä.

Lankkuja on kaksi kerrosta, joka tuo mielestäni kivan säväyksen reunaan, kun lankkujen päät ovat tummemmat. Jätimme pöydän tuollaiseksi puolikiiltäväksi, jotta pintaa olisi helppo pyyhkiä. Viimeisen suojakerroksen jälkeen pöytä tuntui hiukan liian kiiltävältä, joten hioimme sitä vähän sieltä täältä matammaksi, joka toi vähän rosoisempaa fiilistä.

Nyt tekisi mieli hankkia joku nahkainen kinuskin värinen nojatuoli olohuoneeseen, joka sopisi pöytään...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti