torstai 30. tammikuuta 2014

Väriä elämään!





Ostin Hayn pirtsakan kansion tärkeille papereille, kun papereita vaelteli pitkin asuntoa, eikä tietenkään löytynyt silloin kuin pitäisi. Nykyään ei onneksi kerry paperia suuria määriä, kun kaikki on digitaalista. Yhdellä kansiolla pärjää siis pitkälle.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä alesta ostetut Adidaksen lenkkarit, jotka odottelevat kevättä. Tossut ovat ihan street-käyttöön, ei siis juoksuun. Aika mahtava väri, vai mitä!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Brunssilainen








Pidimme ensimmäistä kertaa kotibrunssin ystävien kanssa sunnuntaina. Tässä muutama kuva, jotka räpsin juuri ennen kuin vieraat saapuivat. Tarjolla oli kyllä muutakin kuin hedelmiä, mutta lämpimät ruuat eivät päässeet kuviin tällä kertaa.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Valokuvakirja omista kuvista















Sain lukemastani blogista (Visual Diary) idean tehdä tälläisen valokuvakirjan omista reissukuvista. En ole testannut Ifolor-kirjoja tai mitään sen kaltaisia aikaisemmin, mutta tämä tuntui omalta jutulta, koska kirjasen sai taittaa itse oman mielen mukaan alusta loppuun. Kyseessä on sellainen firma kuin Blurp ja painetut tuotteet tulevat siis Jenkkilästä. Hintaa kirjalle tuli vain noin 40 euroa. Hinnat toki vaihtelevat sivumäärän ja paperilaadun mukaan. Omassa kirjassani on 76 sivua, joten ei paha hinta mielestäni. Itselle kirjan taittaminen oli työni takia suhteellisen helppoa, mutta ilmeisesti saatavilla on myös valmiimpia pohjia.

Olimme reissulla Jenkkilässä 1,5 kuukautta vuonna 2009 ja reissulta kertyi hyviä kuvia todella paljon, joten päätin tehdä yhden kirjan pelkästään tästä reissusta. Jatkossa voisi yhdistellä monia matkoja ja valita parhaat kuvat, jos kuvasaldo ei ole ihan näin suuri. Pidän lopputuloksesta todella paljon ja mielestäni tämä on oiva tapa säilöä kuvia. Vieraatkin selaavat mielummin tälläisen lehtimäisen tuotoksen kuin istuvat tuijottamassa koneen ruutua, jossa kuvat ovat yleensä sekalaisissa kansioissa ja välissä tulee sata huonoa kuvaa, joiden yli pitää hyppiä ja niin edelleen... tiedättähen te.

Kyselkää ihmeessä jos kiinnostaa tai tarvitsette neuvoa Blurp-kirjan tekemiseen.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Uusi uusiopöytä valmis!





Tässä se nyt sitten on, sängynlankuista tehty uusiopöytä valmiina! En saanut kunnon kuvaa koko pöydästä tähän hätään, mutta kelvatkoon nämä alkuun. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen, varsinkin kun emme juurikaan suunnitelleet pöytää, vaan rupesimme hommiin. Keinovalossa väri on vähän punertava, joka ei ole täysin mieleeni, mutta luonnonvalossa väri on hyvä, joten saa kelvata. Väriähän voi muuttaa myöhemminkin jos siltä tuntuu... Huolettomuudesta johtuu varmasti sekin, että levy jäi vähän liian lyhyeksi, joten vanhasta toimistopöydästä otetut jalat tulevat liian reunaan. Pöydän reunan olisi tarkoitus siis tulla vähän enemmän ulospäin. Muuten nuo mustat peltijalat sopivat mainiosti tummaan pöytälevyyn. Pöydästä tuli kertaheitolla äijäpöytä, kun entinen taas oli naisellisempi valkoinen. Asuinkumppani oli mielissään, ja taidan itsekkin pitää äijämäisyydestä.

Lankkuja on kaksi kerrosta, joka tuo mielestäni kivan säväyksen reunaan, kun lankkujen päät ovat tummemmat. Jätimme pöydän tuollaiseksi puolikiiltäväksi, jotta pintaa olisi helppo pyyhkiä. Viimeisen suojakerroksen jälkeen pöytä tuntui hiukan liian kiiltävältä, joten hioimme sitä vähän sieltä täältä matammaksi, joka toi vähän rosoisempaa fiilistä.

Nyt tekisi mieli hankkia joku nahkainen kinuskin värinen nojatuoli olohuoneeseen, joka sopisi pöytään...

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kotisunnuntain tuloksia








No niin, nyt on selvitty flunssasta ja virtaa löytyy taas enemmän. Eilinen kotisunnuntai tuotti tulosta; uusi pöytä on valmis, TV seinässä kiinni ja muutenkin huusholli siivottu. Päätin ottaa myös kuvat samantien ennen kuin kämppä on taas räjähdyskunnossa.

Olen todella tyytyväinen tuohon TV-nurkkaukseen ja sen kepeään tunnelmaan. Kirjoitin aiemmin (lue tästä) uuden television tuomista ongelmista ja pohdin miten ruman kapistuksen saisi parhaiten sulautumaan sisustukseen. Seinään kiinnittäminen osottautui oikein hyväksi ideaksi. Säästyimme uuden tason ostamiselta ja tilasta tuli raikkaamman näköinen! Siirsin eteisestä tuon rullilla varustetun retrotason TV:n alle, joka sopii siihen omasta mielestäni mukavasti. Katsotaan kauan menee, ennen kuin tasolla on lehtipinkkoja ynnä muuta tavaraa... Pistimme vanhan dvd-soittimen kaappiin piiloon, koska käytämme sitä niin harvoin. Ehkäpä sen jaksaa asentaa tarvittaessa takaisin...

Eteiseen siirsin puulaatikon makuuhuoneesta sekä lehtipinkan retrotason paikalle. Heitin viime muutossa niin ison läjän lehtiä roskiin, että en meinannut saada tarpeeksi korkeaa lehtipinkkaa edes aikaiseksi. Olen säästellyt lehtien suhteen viime ajat, joten niitä ei ole kertynyt lisääkään kovin paljoa.

Viidennen kuvan nojatuolin pelastin isäni asunnolta talteen. Se siirtyi olohuoneesta makkariin toistaiseksi, koska olohuoneessa ei ole liiemmin tilaa ylimääräisille tuoleille. Olisi ihana päällystää tuoli uudestaan esimerkiksi kinuskin värisellä nahalla... Vaikka vanha kangaskin on suht hyvässä kunnossa.

Lopussa vilaus uudesta pöydästä! Lisää kuvia tulossa piakkoin.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Harmaa päivä Kruunuvuorella


















Tässä lisää Kruunuvuorella otettuja räpsyjä, sain vihdoin käytyä läpi kuvia. Minkähän näköistä tuolla olisi nyt kun on vähän luntakin maassa...

tiistai 14. tammikuuta 2014

Lyhyt ja ytimekäs katsaus vuoteen 2013


Flunssa iski heti töiden paluun jälkeen. Ehdinhän minä ollakkin jo viikon töissä... Onneksi tämä vaikuttaa ihan perinteiseltä flunssalta, joka helpottaa muutamassa päivässä. Pakkaseen ja flunssafiilikseen sopii lämmin keitto (suoraan kaupan hyllyltä) ja vähän yrttejä päälle niin näyttää paremmalta.

Samalla voisin pohtia lyhyesti viime vuotta, kun kaikki muutkin ovat niin tehneet. Vuosi koostui oikeastaan kolmesta isosta tapahtumasta, joista kaikki eivät olleet kovin hyviä; isän sairastuminen ja kuolema, avokumppani loisti poissaolollaan ulkomailla puolet vuodesta ja selän kunnon huononeminen entisestään ja lopulta leikkaus. Voisi päätellä, että vuosi oli huono, mutta kaiken kaikkeaan en sanoisi sitä huonoksi vaan elämänmakuiseksi. Isäni ehti elää onneksi pitkän elämän, pidemmän kuin moni muu, vaikka sairautta en olisi toivonut hänelle enkä kenellekkään muullekkaan. Avokumppanin ulkomaanvaihtoaika lähensi meitä entisestään ja tuollainen tauko voisi tehdä hyvää monelle muullekkin suhteelle. Selän huono kunto söi naista aika pahasti, mutta leikkaukseen pääseminen oli oikestaan vuoden paras juttu, vaikka toipuminen viekin oman aikansa.

Ensi vuodelta toivon lähinnä terveyttä ja hyvää fyysistä kuntoa.

Sen syvällisemmäksi en mene, koska en ole tottunut täällä blogissa puimaan kovin henkilökohtaisia asioita, mutta jotenkin tuntui, että nämä asiat voin kertoa täällä... ihan vain siksikin, että olen oikeastaan ylpeä itsestäni miten pystyin säilyttämään positiivisuuteni läpi vuoden. Positiivistä vuotta siis kaikille teillekkin, jotka luette tämän!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Lankkupöytä etenee


Tässä tulisi pöytäkuulumisia. Kerroin edellisessä postauksessa, että aloimme nikkaroimaan vanhoista sängyn sälepohjan lankuista keittiöön uutta pöytää. Prokkis etenee yllättävän nopeasti ja uskon, että pöydästä tulee mieleinen! Laudat on hakattu kiinni toisiinsa ja tällä hetkellä on maalaus käynnissä. Värin suhteen en ollut varma mitä haluaisin, mutta päädyimme pähkäilyn jälkeen tammen väriseen huonekalulakkaan. Ylemmässä kuvassa näkyy väriero tuohon perinteiseen laudan väriin.

Laudat ovat aseteltu poikittain alapuolella, eli pöydästä tulee oikeastaan kääntöpöytä. Mietimme sellaistakin ratkaisua, että maalaisimme pöydän toiselta puolelta eri väriseksi, koska emme osanneet päättää väriä, mutta katsotaan nyt. Ennen maalausta hakkasimme taltalla pöytään jälkiä, jotta se näyttäisi sopivan rosoiselta. Pinnan rikkominen sekalaisesti oli hyvä päätös, koska pöytä alkoi tuntumaan heti enemmän omanlaiselta.

Tässä vaiheessa pintaan on sudittu toinen kerros lakkaa. Vaalea puu tunkee vieläkin läpi, joten saa nähdä monta kerrosta tarvitaan vai saako tuolla aineella ollenkaan haluamaamme tulosta. Tästä väristä tulee mieleen ranskalainen maaseutu tai jokin sen kaltainen ympäristö, mutta se ei ihan sovi meidän asuntoomme.






Ylemmässä kuvassa valo on tehnyt tepposet ja väri näyttää tummemmalta, mutta tuo tummuusaste voisi itseasiassa olla hyvä. Värissä on vähän punertavuutta, josta en ehkä välitä... Alla näkyy siis vanha valkoinen pöytä, josta siirrämme mustat jalat mahdollisesti uuteen tasoon.


Sain heti töihin paluun jälkeen flunssan, joten olo ei ole kaikista skarpein, mutta maalaus sujuu mukavammin, kun ei tarvitse haistella tukkoisuuden vuoksi mitään myrkkyjä.