perjantai 23. elokuuta 2013

Taiteiden yön asu









Oho, olen saanut jonkun ottamaan asukuvia kerrankin! Taiteiden yö meni rauhallisesti Korjaamolla ja kaupungilla pyörien. Tässä olisi illan asua näytille. Tämä on ensimmäinen viikko loman jälkeen, kun olen jaksanut panostaa edes vähän vaatevalintoihin ja viihdyin itseasiassa tuossa asussa hyvin. Rennot kangaspöksyt ovat Zarasta ja samoten tuo t-paita, josta taitaa tulla lemppari. Pelipaidat ovat alkaneet nyt iskeä. Viininpunainen nahkatakki on Asokselta ja sopii aika kivasti housujen värin kanssa yhteen.

Olen muuten huomannut, että New Balancet ovat mainiot syksykengät. Ne hylkivät vettä ja kuivuvat nopesti, lika ei ole tarttunut pintaan ja kengät näyttävät kuin uusilta vieläkin. Lisäksi tossut ovat lämpimämmät kuin esimerkiksi tavalliset kangastossut. Suosittelen!

Hyvää alkavaa viikonloppua!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Roadtrip USA & Kanada, Part 3


Tarinointi jenkkireissusta jatkuu! Edelliset postaukset voi lukea tästä ja tästä. Reissumme ensimmäinen kohde oli Kanadan Vancouver, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Voisin kuvitella vaikka muuttavani Vancouveriin, sen verran kotoisa tunnelma siellä oli. Kaikki on isompaa kuin Suomessa, mutta ei kuitenkaan liian suurta tai erilaista. Luonto on mahtava ja vuorille pääsee kaupungista parissa tunnissa, mikäs sen parempaa. Olen vannonut, että palaan Whistleriin vielä jonain päivänä laskureissulle... Kunhan selkäni toipuu tulevasta leikkauksesta. Vinkkinä Vancouveriin matkaaville, että Whistleriä ei kannata jättää välistä. Vuorille pääsee hyvin myös julkisilla kulkuneuvoilla jos ei halua vuokrata autoa.



Matkan parhaimpiin päiviin kuului retki Grouse Mountainille. Istuimme vuorella kuumassa auringonpaisteessa juoden kylmää kaljaa ja syöden paikallisia sipsejä. Samalla haaveilimme, että lunta alkaisi tupruttaa ja saisi laudan alle. Joskus fiilis vain on kohdallaan. Meillä kävi muuten hyvä tuuri säiden suhteen Kanadassa. Saimme nauttia helteestä, vaikka syksy olikin jo aluillaan. Vancouveria kutsutaan kuulemma Raincoveriksi runsaiden sateiden takia.
Capilano Suspension Bridge Park on yksi suosituimmista nähtävyyksistä Vancouverissa ja luonnonpuisto tarjoaa hienoja luontoelämyksiä. Sisäänpääsymaksu taisi olla hieman tyyris, mutta kannatan kuitenkin siellä käymistä.

Hotellimme Las Vegasissa. Las vegas on vähän kuin aikuisten leikkipaikka, voisi toimia paremmin kaveriporukalla kuin pariskuntana, mutta tulipahan nähtyä sekin. Outletit olivat hyviä, joten matkalaukut saivat täytettä Vegasissa.

Alempana Antelope Canyon Arizonassa.

Lyhyt pysähdys Hoover Damilla Arizonan ja Nevadan rajalla.
 
Grand Canyonia iltavalossa. Odotin ehkä suurempaa wow-elämystä Grand Canyonilta, mutta matkoilla tulee välillä sellainen ähky, ettei kaikkea osaa arvostaa. Haluaisin kuitenkin päästä uudestaan Canyonille, joten ehkä se kertoo jotain.





Nykin liikennettä. New York oli viimeisin matkakohteemme, joten olimme jo hieman väsähtäneitä ja reissussa rähjääntyneitä...


Long Islandin viinitiloja. Olimme vain yhden yön Long Islandilla ja kiertelimme autolla ympäriinsä ilman mitään suurempaa suunnitelmaa. Paikka teki vaikutuksen ja sinnekkin on päästävä uudestaan! Harmi vain, että maailmassa on niin paljon nähtävää, että kaikkialle ei ehdi toistamiseen.


Long Islandin iltahämyssä rannalla. Ilma alkoi olla jo sen verran viileää, että piti vetää housut jalkaan. Totuttautuminen Suomen lämpötiloihin alkoi...

Mitäs mieltä olette kohteista, mikä kiinnostaisi eniten ja mitä suosittelisitte omien kokemuksienne perusteella?

Roadtrip USA & Kanada, Part 2

Aloitin kertomaan jenkkireissusta jo edellisessä postauksessa (jonka voi lukea tästä). Lupailin "roudtrippimäisempiä" kuvia, joten täältä pesee. Kuvat eivät siis ole laadultaan parhaimmasta päästä, mutta niissä on fiilistä reissun päältä ja napsuja autosta käsin. Tulin siihen tulokseen muutenkin, että on helpompi kertoa matkasta tälläisenä sekalaisena kuvakertomuksena, koska reissusta on jo aikaa, enkä välttämättä muista tarkkoja faktoja enää. Kuvat muistuttavat samalla itseänikin, joten pienillä kuvateksteillä mennään ja kyselkää ihmeessä jos haluatte tietää enemmän.

Tässä esimakua Floridan pimeiltä teiltä. Ajoimme Alabamasta Floridan Key Westiin saakka, ja tältä näytti Evergladesin luonnonpuiston läpi kulkevalla tiellä yöllä. Meidän oli tarkoitus pysähtyä yöpymään matkalla, mutta jotenkin päädyimme ajamaan putkeen läpi yön, mikä ei ollut kaikista viisain päätös. Matka kesti noin 15 (ehkä enemmänkin pysähdyksineen) tuntia yhteensä ja ennen Evergladesin läpiajoa poliisi pysäytti meidät, ilmeisesti ajomme alkoi vaikuttamaan hieman väsyneeltä. Suurin syy pysäytykseen oli ilmeisesti se, että ajoimme vahingossa pitkät valot päällä pidemmän matkaa. Poliisisetä sitten kiltisti varoitteli meitä panttereista ja krokotiileistä ja muista eläimistä, jotka kulkevat pitkin teitä öisin. Jouduimme myös vähän vakuuttelemaan, että vaihdamme kohta kuskia ja jaksamme kyllä koko matkan. Näimme sellaisiakin kylttejä, missä varoitettiin vartavasten panttereista. Olimme myös kuulleet, että Floridassa oli boa-käärmeitä vapaina todella paljon. Ne voivat kuulemma luikerrella autoon pysähdyksenkin aikana, joten emme poistuneet autosta tuon rupeaman aikana. Ei puskahuussissa käynti huvittanut pilkkopimeällä. Olen itseasiassa melko varma, että ajoimme yhden käärmekerän yli... Oli todella hämärää, mutta kyllä se siltä näytti! Ilmeisesti jäi renkaiden väliin, emme siis ajaneet sen yli.


Näitä söpöjä kavereita kannattaa varoa Grand Canyonin lähistöllä. Saavuimme Grand Canyonille illan hämärtyessä, ja lähes jokaisessa mutkassa kiilteli peurojen tai muiden samankaltaisten elukoiden silmiä. Onneksi vältimme törmäykset.

Tämä oli reissumme pelottavin hotelli. Yövyimme yhden yön Flagstaffissä, joka oli pieni kyläpahanen. Paikasta tuli oikeasti mieleen kauhuelokuvat ja taisin herätä yölläkin muutamia kertoja painajaisuniin ja pelottavaan junan torven ääneen... Jännä kokemus.

Yleisesti ottaen kaikki hotellit ja motellit olivat jenkeissä siistejä ja huoneet suht isokokoisia. Suurimmassa osassa huoneista oli kaksi parisänkyä, vaikka yksikin olisi riittänyt. Vaikka kyllähän reissussa matkaväsymys iskee ja hermoja saattaa kiristää, joten välillä kaksi erillistä sänkyä tuli ihan tarpeeseen :D


Ajoimme matkan aikana monella eri autolla, tässä yksi niistä. Emme tarvinneet kahdestaan isoa autoa, joten nuo perusmallit riittivät hyvin. Tämä Kia vuokrattiin muistaakseni Las Vegasista, josta lähdimme ajelemaan Arizonaan ja Grand Canyonille. Ajoimme oikeastaan Utahiin asti, jossa ehdimme yöpyä vain yhden yön ja aamulla oli pakko lähteä takaisinpäin Vegasiin, josta lensimme Alabamaan. Tuo Utah jäi vähän harmittamaan, mutta ehkä ensi kerralla. Ajoimme pimeällä (taas) Zionin luonnonpuiston vierustaa, joka olisi ollut mahtavaa nähdä valoisallakin. Utahissa (kuva alla) koimme ensimmäisen syksyfiiliksen. Aamulla oli kostean viileää, ihan kuin Suomessa syksyllä. Tunne oli jännä Arizonan lämmön jälkeen.


Energiajuomaa upposi auton ratissa. Loppumatkasta massu alkoi jo kaivata kotiruokia, sen verran koville otti syödä ja juoda jenkkimättöä ja energiajuomia puolitoista kuukautta. Onneksemme saimme Alabamassa hetken aikaa myös kotiruokaa.

Elämää tien päällä... Pysähdyksissä Floridan Rosemary Beachillä, joka oli muuten huikea ranta. En ole ikinä nähnyt niin valkoista hiekkaa. Kuvia luvassa myöhemmin.

Ennen saapumista Floridan Key Westiin saimme kokea kunnon ukkosmyrskyn. Olimme ajaneet läpi yön, mutta tämä myräkkä pysäytti meidät lopulta vähän ennen päämääräämme. Oli pakko luovuttaa ja pysähtyä. Otimme nokoset ukkosmyrskun loppumista odotellessa jonkun pikaruokalan parkkipaikalla.


New Yorkin lentokentältä saimme tutun ja turvallisen Toyota Corollan, jolla karautimme Long Islandille. Kannatan Long Islandille menemistä kaikille Nykin matkaajille! Itselleni se jäi päällimmäiseksi mieleen Nykistä. Haluaisin nähdä paikan myös kesällä. Me olimme reissussa syksyllä, joten rannoista ja kesäfiiliksestä emme saaneet nauttia, mutta muuten tunnelma oli kohdillaan. Alempi kuva on myös Long Islandilta.


Manhattan-kyltin nähdessä alkoi vähän jännäämään... Nykin kentältä lähtiessä taisin saada pahimman paniikkihäiriön auton ratissa reissun aikana, oli nimittäin sen verran vilkasta. Muualla ameriikoissa sai ajaa melko rauhassa isoja teitä pitkin.

Tässä on hulppein menopelimme, jonka matkakumppanini halusi välttämättä vuokrata autovuokraamon työntekijän ylistyspuheen jälkeen Vancouverissa. Mustang. Hyvin kiihtyi, ei kai autosta muuta voi sanoa ;) Ajoimme mustangilla Whistleriin katsomaan upeita vuorimaisemia. Talvella joku muu menopeli voisi olla käytännöllisempi vuoristossa.


Seinä edessä. Maisemat alkoivat kohota vuoristoa lähestyttäessä.

Noniin, tässä tämä pläjäys. Juttua ja kuvia kyllä riittää, joten lisää on luvassa. Seuraavaksi ehkä taas vähän kauniimpia kuvia. 

tiistai 20. elokuuta 2013

Roadtrip USA & Kanada, Part 1
























Olen edelleenkin intoutunut lukemaan matkablogeja ja haaveilen itsekkin jo seuraavasta matkasta. Haaveenani olisi päästä ensi kesänä Alaskaan sekä mahdollisesti uudestaan Kanadaan. Ne voisi yhdistää mukavasti samaan reissuun, mutta katsotaan nyt mitä säästöpossu sanoo ensi keväänä. Ja selviääkö talvesta ilman matkaa...

Sillä välin päätin postailla edellisestä jenkkireissusta muutamia postauksia. Olin vuonna 2009 roudtripillä Kanadassa ja Jenkkilässä noin puolitoista kuukautta, ja täytyy sanoa, että matka oli huikea. Reittinä oli Helsinki - Vancouver - Las Vegas - Arizona - Alabama - Florida - (takaisin Alabamaan) - New York - Helsinki. Aika sekalainen reitti, tiedän. Paikkojen valintoihin vaikutti se, että matkakumppanillani on perhettä Alabamassa ja heidän kanssaan matkasimme Floridaan. Meillä oli myös omat mieltymyksemme paikkojen suhteen, joten päädyimme ottamaan sisäisiä lentoja ja ajelemaan vuokra-autolla osan reissusta.

Kaivoin tähän ensimmäiseen postaukseen parhaimpia valokuvia reissusta. Ajattelin, että kannattaisi tehdä jokaisesta paikasta erikseen postaus, mutta näin kun kuvat ovat iloisesti sekaisin, näkee hyvin miten erilaisia maisemia reissun aikana tuli nähtyä. Voisin kasata seuraavaan postaukseen enemmän roudtrip-henkisiä kuvia. Kuvia oli muuten todella vaikea valita, koska kyseisellä reissulla tuli kuvattua todella paljon. Ostimme uuden kamerankin Vancouverista, joten kuvien laadussa voi huomata jotain vaihtelevuuksia. Meillä oli mukana myös sellainen vähän isompi pokkari, joten lopulta jouduimme raahaamaan kolmea kameraa pitkin Ameriiiikkaa.

P.S. Hieman jännitti lähteä tuolla huomiota herättävällä Mustangilla Vancouverin keskustasta kohti Whistleriä ;) Mutta olihan se hieno ajokokemus kun alkujännityksestä pääsi.